Maa tärisee

Mietiskelin tässä, että kuinka nopeasti ihminen tottuukaan omituisiin asioihin. Sellaisiin asioihin kuten jakkien väistelyyn polulla, maan keinahteluun, suihkun puuttumiseen, mahtaviin vuorimaisemiin ja tepasteluun polulla, jonka reunalta olisi satojen metrien pudotus. Jännä juttu. No se siitä filosofisesta pohdiskelusta ja asiaan. Nyt ajattelin viedä päätökseen tämän Nepalin tarinani, koska uudet seikkailut kolkuttelevat jo ovella. Toisin sanoen huomenna menoksi.

Viime kerralla jäätiin Tengbocheen, jossa huoneen ikkunasta näki suoraan Everestille. Ja päiväkirja sanoo, että olin kuitenkin syönyt vegetable fried ricea, vaikka olin väittänyt kyllästyneeni riisiin ja vaihtanut pizzaan… No kaikkeen tottuu? Joillakin ryhmäläisillä oli muuten mukana happisaturaatiomittareita ja olin myös itse tarkistanut lukemat. Päiväkirja sanoo, että oma score Namchessa oli 90% (3400 m) ja Tengbochessa 81% (3860 m). En pärjännyt siinä kisassa muistaakseni ja koska päiväkirjassakaan ei ole hehkutusta, huippulukemat kuuluivat tod. näk. muille.

P4230099_opt
Vuoret Tengbochen majatalon ikkunasta kuvattuna. Mt. Everestin huippu näkyy harjanteen takaa vasemmalla. Ei hullumpi maisema. Kuva: Minä

Vähän kehnosti nukutun yön jälkeen (koirat riehuivat jossain lähistöllä pitkin yötä, korvatulpat vois olla ihan hyvät?) matka jatkui Tengbochesta kevyemmällä kolmen tunnin vaelluksella kohti Pangbochea (3985 m). Pangbochessa käväistiin myös vähän korkeammalla 4000 metrissä tapaamassa Laamaa. Siis se semmoinen pappistyyppi, ei se toinen. Annettiin sille rahaa ja sitten meidän matkamme siunattiin. Tuli näemmä tarpeeseen, kun odotettavissa oli se, jota ei odotettu…

laama_opt
Laama. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel

Pangbochessa oli jo vähän viileämmät olosuhteet ja räntääkin satoi niskaan. Tätä ennenhän oli siis ihan T-paitakeli, jos olisi uskaltanut pitää T-paitaa. Allekirjoittanut piti silti pitkähihaista kerrastopaitaa, koska ei jaksanut rasvata. Viisikymppinen aurinkorasva on niin tiukkaa kamaa, että sitä pitää ihan tosissaan hinkata, että leviää kunnolla. Tästä leviämisongelmasyystä sain uuden lempinimen ”Lumikki”, koska naama oli aina ihan valkoinen rasvasta…

IMG_4396_opt
Jakkeja polun varrella. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel

Pangbochessa oltiin jälleen yön yli  ja jatkettiin sitten räntäsateen saattelemana Dingbocheen (n. 4400 m). Päivämäärä oli tuolloin 25.4.2015. Odoteltiin lounasta majatalon toisessa kerroksessa ja päätin sitten lähteä hakemaan huoneeseen jäänyttä teepyttyä. Pääsin portaat alas kapealle terassille ennen ulko-ovea, kun talo alkoi heilua. Sekunnin päästä tajusin, että se onkin muuten maa, joka tärisee, ja että maanjäristyksessä pitää mennä oviaukkoon seisomaan. Joo, hyvä idis, paitsi jos ulko-ovi on vieressä, kannattaa mennä ulos. Moni on kysynyt, että kauanko se tärinä kesti. Ja onpa vaikea sanoa… Ehkä 5-10 s? Sen verran, että ehdin kävellä muutaman metrin siksakkia ulko-oven kohdalle. Ja seisoin siinä ulko-ovea vastapäätä olevassa oviaukossa sen hetken, että näin, kuinka talon toisen siiven seinä romahti sisään ja mies ehti ulos viime tingassa. Sitten noteerasin, että onpas tässä nyt yhtäkkiä paljon poppoota ja pitänee mennä ulos?

IMG_4576_opt
Maanjäristyksen tuhoja matkan varrella. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel

Maanjäristyksen jälkeen oltiin hetken ihmeissään, että mitäköhän oikein tapahtui. Emme osanneet arvioida, kuinka kova järistys oli lopulta ollut ja tuumailimme, että tämmöistä täällä kai sitten vaan on,  järisee silloin tällöin ( :D ) Järistyksen jälkeen lounaan tarjoilu jatkui ja juoksentelimme pihalle tasaisin väliajoin jälkijäristysten saattelemina. Tuijotin lounastilassa olevaa vitriiniä, jonka ikkunat ennakoivat värinällään uutta järistystä.

Pikkuhiljaa aloimme pohtimaan, että onkohan muualla sattunut jotain ja että missäköhän järistyksen keskus oli. Jäimme majatalolle ihmettelemään samalla, kun matkanjohto alkoi selvittää, että mitä oikein olikaan tapahtunut. Pian selvisi, että järistys olikin sitten ”vähän” isompi ja että Kathmandu oli ihan sekaisin. Siinä hetkessä vasta välähti, että pitäisiköhän muuten ilmoitella itsestään, että kunnossa ollaan… Koitin pysyä Marjan perässä, kun marssimme/laukkasimme kahvilaan, jossa kylän ainoana nettipaikkana wifi jotenkin toimi. Joku muukin oli siellä jonottamassa wifiin, jostain syystä… Tuskan hikeä pukkasi, kun kännykän akku veteli viimeisiään ja tuijotin virtaprosentteja. Että ehdinkö laittaa mitään tietoa minnekään ennen kuin virta loppuu. Kyllä siinä ”kiittelin” itseäni päätöksestä olla tarvitsematta kännykkää ja siten myös olla lataamatta kännykkää… Olin sitä paitsi kuvitellut, että vuorilla ennemmin puhelinverkot toimisivat kuin netti. Mutta eihän siellä ollut puhelinverkosta tietoakaan. Ehdin ennen akun loppumista heittää viestiä facebook-seinälle ja messengeriin, että kaikki meistä ovat kunnossa. Ja olin tyytyväinen. Kunnes myöhemmin seuraavan kerran avasin uudestaan facebookin ja huomasin, ettei asia ollutkaan Suomen poppoille ihan niin selvä juttu yhdellä viestillä…  Luulin hetken, että kännykästä tulee faxi: ”ploploploploploploploplop….”. Kerrankin tuli suosittu olo :D

IMG_4407_opt
Dingbochen viereisellä harjanteella päiväkävelyllä, eli huipulla (n. 4500 m). Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel

Fiilis oli kummallinen, kun netti/facebook pursusi kauhukuvia ja meillä oli ihan hyvät oltavat siellä. Kaikki pelasi kuten ennenkin eikä olisi huomannut äkkiseltään mitään tapahtuneen, lukuun ottamatta niitä muutamia romahtaneita seiniä/kattoja/kiviaitoja. Suunnitelmamme muuttuivat kaikesta huolimatta. Emme voineet jatkaa vuorelle ensinnäkään siksi, ettei tiedä, mitä jäätiköille on tapahtunut, ja toisekseen siksi, että tilanne EBC:llä oli oletettavasti kaoottinen. Olisimme olleet enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Aloimme siis… Tai matkanjohtomme alkoi suunnitella paluuta takaisin Luklaan. Me muut vaan pönötimme siellä ja odotimme käskyjä mennä jonnekin. Olin kyllä varsin iloinen tälläkin hetkellä, että olin reissussa ihmisten kanssa, jotka hoitavat reittisuunnittelun.

Ensimmäiseksi matkanjohtomme kuitenkin suunnitteli seuraavan yön, koska emme voineet jäädä majataloomme romahtaneiden seinien ja kattojen vuoksi, ja ei tiennyt sitäkään, millaisia järähtelyjä oli tulossa seuraavana yönä. Yö vietettiin siten teltassa majatalon pihalla. Telttailu oli yllättävän eksoottinen kokemus jakkien tuhistellessa ja kuopsutellessa siinä teltan kulmalla. Telttoihin oli laitettu paksut patjat majatalon sängyistä, ja heräsin jossain vaiheessa puoliksi luisuneena patjalta alas. Ihmettelin jonkin hetken, että mitä kummaa. Katto on noin lähellä ja miksi olen pää alaspäin. Sanotaanko, että oli jonkinmoinen temppu kiemurrella itsensä makuupussipötkönä takaisin patjalle.

y8MCXdHkptPv-RPTvPaexCT7YLwVxC6jMY0n3G3Ii7k,RmhHOu-YzavO_uLMazBaC62v0nNIIiLlyk4oJ8iUjsc
Tämmöisiä kuopsuttelijoita melkein telttakaverina. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel
P4260112_opt
Jakkibongari (Tommi Laitervo). Kuva: Minä

Seuraavaksi yöksi saatiin uusi majapaikka Dingbochesta, joten telttailu oli siinä. Se oli kylmin yö siihen mennessä, lämpötilat olivat pakkasen puolella. En tiedä tarkkoja lukemia, mutta käsienpesuvesi sisäpihalla oli jäässä aamulla. Tietenkin kylmimpänä yönä, kuinkas muutenkaan, olin touhunnut jotain unissani ja päättänyt parhaimmaksi piilottaa pipon makuupussin syövereihin. Heräsin siihen, että olin aivan totaalisesti jäässä. Ja huomasin jo heti, että selkääni oli ilmaantunut fasettilukko, joka aina silloin tällöin on vaivannut ennenkin. Sehän olikin ”tosi jees” -juttu, koska fasettilukko tekee ahdistavan olon. Ja kun se happi oli muutenkin vähissä niillä korkeusasteilla. Vaikka olin ollut jonkin verran pettynyt aikaisemmin, että matka päättyy, niin nyt olin melko helpottunut matkan suuntautuessa lähemmäksi meren pintaa… Myöhemmin Marja onneksi ruksautti fasettilukon auki. Aika hyvä suoritus muuten Marjalta pelkällä puheohjauksella :)

P4260116_opt
Sinne se matka olisi jatkunut, jos olisi. Siis kohti Chukhungia, Mt. Everestiä ja Island Peakia. Alhaalla Dingbochen kylä. Kuva: Minä

Suunnitelmat muuttuivat vähän väliä, mutta eipä siinä nyt ollut muutakaan tekemistä kuin muuttaa suunnitelmia. Namcheen ei voitu mennä, koska mikään majatalo ei ottanut enää vastaan asiakkaita. Vähän ruuhkaa ehkä siellä. Päätettiin sitten mennä Namchen lähikylään Khumjungiin, jossa vietettiin yksi yö, ja sitten matka jatkui Luklaan. Alas vuorilta tultiin huikeaa vauhtia verrattuna ylöspäin menoon… Luklassa oli sitten tunkua lennoille taas jonkiin verran. Seuraavaksi päiväksi oli varattuna lentoliput, mutta käytiin olemassa kentällä viisi tuntia, kunnes lennot lopetettiin sään huonontuessa. Seuraavana päivänä kököteltiin sitten jonon häntäpäässä ja ei päästy liikkeelle silloinkaan. Sitten Kathmandun kentällä oli päätetty olla vastaanottamatta Luklan pikkukoneita. Ruuhkaa vissiin sielläkin… Tehtiin sitten pieni Nepalin kiertoajelu eli lensimme Biratnagariin ja sieltä Kathmanduun. Se oli tosin vaihteeksi pika-ajelu, ihan parin tunnin sisällä oltiin taas koneessa kohti Kathmandua. Kathmanduun saapumista odotin hieman levottomana. Kaikista kuvista päätellen olisi voinut olettaa kaupungin olevan ihan muusina. Mutta siellä, missä me kuljimme, ei tilanne niin paha ollutkaan. Hotellimme oli turistialueella ja talot varmasti vankempaa tekoa kuin vanhemmalla alueella. Silti havahduttuani yöllä hotellin keikkumiseen kerroksessa X, olin melko tyytyväinen, että lähdetään seuraavana aamuna kohti Delhiä.

IMG_4387_opt
Viileän näköistä polkua matkalla takaisin alas vuorilta. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel
IMG_4505_opt
Teltta Khumjungissa. Ei siis meidän, vaan jonkun muun. Me oltiin majatalossa. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel
IMG_4608_opt
Luklan kentällä kytiksessä, että josko kohta päästäis lennolle… Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel
IMG_4631_opt
Ehdittiin Luklassa sitten käydä markkinahumuakin ihmettelemässä, kun ei päästykään lennolle. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel
IMG_4657_opt
Paikallisoppailla oli paljon tekemistä tällä reissulla. Kuvassa Indra työn touhussa. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel

Siihen päättyi Nepalin kertomukseni tältä erää. Vielä toivon pääseväni uudestaan yrittämään Island Peakin huiputusta. Ainakin jotain käyttöä niille yksille ylävuoristomonoille täytyy saada. Vaikka kaikki ei mennyt ihan niinkuin Strömssöössä, niin reissu on taatusti mieleenpainuvin kaikista. Nepali on aivan mahtava maa ja ihmiset upeita! Suosittelen lämpimästi!

Lopuksi haluan kiittää suuresti Mandala Travelia ja matkanjohtajaamme Tommia (+ kiitos kuvista :) ), Mandalan Nepalin kumppania Royal Mountain Travelia ja paikallisoppaitamme Passangia ja Indraa, sekä ryhmäkavereita, erityisesti Marjaa!

Special thanks to Mandala Travel and team leader Tommi, Royal Mountain Travel and our excellent guides Passang and Indra, and of course our ”almost Island Peak” group members, and spesific great thanks to Marja!

Kiitos myös uskollisille blogin seuraajilleni :) Jatkossa joskus myöhempänä ajankohtana tarinaa tuleepi Lapista ja Italiasta via ferratalta… Laters then!

Artikkelikuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel