Nepal, here I come again!

Lähtö alkaa olla lähellä… Jälleen. Enpä tiennyt viime vuonna tähän aikaan, että tulisin olemaan seuraavanakin vuonna samanlaisissa fiiliksissä.

No ei ehkä ihan samanlaisissa, vaikka vuorenvalloitusjänskätys on kyllä jokseenkin sama. Siis että jänskäperhoset lepattaa vatsassa, vaikka istun vielä kotisohvalla.

Mitä opin viime kerrasta? (Viime kertahan siis päättyi näin)

Ehkä matkalaukkuun valikoitui nyt järkevämpiä tavaroita/vaatteita. Tai noh, senhän tietää vasta perillä sitten taas… Kun viimeksi päätyikin olemaan Intian helteessä vuoripakkasten sijaan, niin ne untuvatakit ja villasukat eivät tuntuneet kovin järkeviltä.

Opin myös, että aika vähällä pärjää. Ja että vaikka mitä sattuu, esim. joku maanjäristys, niin aika ihmeellisesti sitä selviää. Ja että maitohappobakteereita ihan oikeasti kannattaa ehkä syödä jo ennen reissuun lähtöä.

Entä mites kävi treeneille? Piti taas aikuisten oikeasti aloittaa treenit ajoissa ja ihan jatkaakin niitä lähtöön asti. Okei. Ei ehkä ihan niin hyvin mennyt kuin piti, mutta kyllä sitä jotain on tullut tehtyä. Malminkartanon portaissa kävin läähättämässä, vaikka viime vuonna viimeisen kerran jälkeen uhosinkin, että never ever come back.

Huomasin pääsiäisenä, että sykkeet nousevat kovin nopeasti ja rupesin sitten tekemään matalan sykkeen treenejä. Eli kävelemään. Kylläpä tuo kuulostaakin vakuuttavalle selitykselle jättää Malmiksen portaiden kuoleman treenit väliin, eikö?

20151219_122804_opt
Maisemia Malminkartanon täyttömäen huipulta. Island Peakilla ja Malmiksen mäellä on korkeuseroa vain kuutisen kilsaa. I am soooo mountain climber.

Miksi halusin lähteä uudestaan yrittämään vuoren valloitusta? Ja miksi en vain halunnut, vaan lähden?

Jos en lähtisi, en pystyisi enää läräämään feisbuukkia. Siellä on kuitenkin kuvia ja videoita tuolta reissulta. Enhän ole voinut viime reissun jälkeen katsoa muitakaan vuorivideoita, joissa porukka on ollut kiipeämässä vuorilla, varsinkaan Nepalissa. Saatikka jos se vuori olisi ollut Island Peak.

Äh, pakko ne videot oli siis kuitenkin katsoa, vaikka melkein ei voinut. Päässä huutaa, että miksi en ole tuolla ja silti en oikeastaan haluaisikaan olla siellä. Happea ei ole, kylmää, viimaa, tuskaa, sydämen tykytystä ja läähätystä. Juu tiedän, olen ihan seko, mutta silti sinne on päästävä.

Toisekseen jos en yrittäisi, jäisi loppuelämäksi vaivaamaan se asia, että olisinko pystynyt kiipeämään huipulle vai en. Nyt se sitten selviää, onnistuu tai ei.

Jotens lauantaina sitä lähtis taas matkaan ja toivottavasti vähemmällä tärinällä ja enemmällä huiputusenergialla! Uusia Nepali-tarinoita rupee tulemaan sitten, kunhan toukokuussa palaan…

P4230083_opt
Marjaa ja Marjan tarvikevarastoa tulee varmasti ikävä. Ja kuka nyt tietää, missä mun kaikki tavarat on? Voi ei, I’m in troubles. (Tämä kuva on viime vuodelta muutamaa päivää ennen maanjäristystä. Ollaan majatalossa Tengbochessa ja syödään Snickersiä)

————————————-

Kuvat: omaa pokkari- ja kännykkätuotantoa