Nepalilaista gourmetia vuorilla

Heijssan kesälomalaiset ja kesätyöläiset!

Jospas nyt siirryttäisiin täydennyspuoleen tuon viime kertaisen tyhjennyspuolen jälkeen. Tarkoitukseni oli, että söisin reissun aikana tietenkin vain nepalilaisia ruokia, jotka olivat suurimmaksi osaksi siis yhtä kuin kaikenlaisia riisi- ja nuudelipöperöitä. Riisiin kyllästyin muistaakseni kahden päivän jälkeen. Nuudeli upposi vähän pidempään. Ne momot (taikinanyyttejä)… Hmm… Olivat itse asiassa aika jees koko ajan. Sitten sain sen suolihuuhtelujutun, joka oli lopullinen piste ”syön vain nepalilaista ruokaa”-päätökselle. Siirryin pizzaan. Kyllä se veri vetää kuitenkin myös Italiaan… Vaikka olisi Nepalissa. Ja no. Riisien ja nuudelien lisäksi ei oikein ollut muuta mahista kuin se pizza. Jollei Snickersiä lasketa. Ja momoja.

IMG_4322_opt
Saiskos olla nuudelia? Lounaalla jossain matkan varrella. Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel (cropattu Tommin kuvasta)

Menu oli joka paikassa sama ja sen alkoi muistaa ulkoa. Mutta sitten saattoi olla, ettei ihan muistanut, mitä oli tilannut sillä kertaa… Niistä muutamasta vaihtoehdosta, joita aina söi… Paikallisoppaat keräsivät tilaukset hyvissä ajoin ennen ruokailua, joten ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun mietiskeli siinä sitten, että hetkonen, tilasinko sittenkin sitä nuudelikeittoa eilen eikä tänään? Tilasinko vesipullon? Mitä teetä tilasin vai tilattiinko muuten termari vai ei? Teetä tuli siis tavaksi juoda iltaisin ihan melko paljon, joten jonkin päivän jälkeen luovuttiin kuppi kerrallaan tilaamisesta ja tilattiin ystäväni kanssa samoin tein iso termarillinen.

Vettä suositeltiin juomaan neljä litraa päivässä. Heti alkumetreillä alkoi ottaa päähän, että kotona piti tulla siihen tulokseen, että ”minä pärjään vain pulloilla”. Semmoinen juomarakko juomapillin kera olisi ollut aika kätevä… Mutta pullon ojennus –palvelukin repun sivutaskusta pelasi melko hyvin. Toinen, mikä olisi ollut kätevä, oli jodi veden puhdistukseen. Ennen reissua mietin jodia, mutta ostin kuitenkin vedenpuhdistustabletteja. En tiedä, miksi. Tableteilla puhdistaminen kesti paljon pidempään kuin jodilla olisi. Jossain vaiheessa alkumatkaa alkoi vesipullojen hamstraaminen, että pystyi laittamaan illalla tarpeeksi vettä puhdistumaan. Puhdasta pullovettä sai toki myös ostettua jokaisesta majatalosta, mutta koska pullot kannetaan sinne ylös ja tyhjistä pulloista kertyy jätettä vuorille (ja minne ne sitten meneekään…), koitettiin pärjätä mahdollisimman pitkälle itse puhdistetulla vedellä. Iltarutiineihin majatalossa kuului siis pullorivistön asettelu sopivaan paikkaan, tablettien jako ja sitten sen muistelu, että missä pullossa mahtoikaan olla jo puhdistettua ja missä vielä puhdistuvaa vettä. Nyt voi myös miettiä, mistä se ripulipöpö saattoi olla kotoisin…

IMG_4471_opt
Kantajien kuormat olivat välillä aika jännittäviä… Kuva: Tommi Laitervo / Mandala Travel

Juomapulloina minulla oli Nalgenen isosuinen pullo ja Sigg:n metallipullo. Kotona tulin vakuuttuneeksi, että minulla täytyy olla Sigg:n pullo, koska sitä voi lämmittää nuotiolla ja käyttää kuumavesipullona makuupussissa, kun on kylmä. Ihan hyvä ajatus varmaan. Paitsi kun eihän me nyt tällä reissulla mitään nuotioita sytytelty ja sen verran oli yleensä lämmin yölläkin, että untuvamakuupussissa tuli hiki ilmankin mitään kuumavesipulloja. Mistäköhän olin ajatellut sen kuuman vedenkin siihen pulloon tempaista..? Hyvin todennäköistä, etten ajatellut muutenkaan juuri mitään.

Jospas vielä tähän väliin päivittäisin hieman, että missäs oltiin Phakdingin ja Namche Bazaarin jälkeen. Namche Bazaarista taivallettiin n. 6 tuntia Tengbocheen. Se pätkä tuntui kevyemmälle Namcheen nousuun verrattuna, huolimatta siitäkin, että juuri olin ollut ripulissa edellisenä päivänä. Portaita oli kuitenkin sillä reitillä vähemmän ja muutenkin kuljettiin paljon puiden varjossa. Maisemat olivat aivan mahtavia juuri tällä reitillä, alppiruusuja ja vuorten lumihuippuja…

P4230087_opt
Tengboche oli upein paikka matkan varrella! Tengbochen luostarissa kävimme myös seuraamassa rituaaleja ja nuuskimassa suitsukkeita (Nim. En aio ruveta nunnaksi, huhhuh mikä käry =D ). Kuva: Minä
P4230083_opt
Marja, vesipullot, Snickers ja huone Tengbochessa. Täällä sitten kuului puheet aika hyvin viereisiin huoneisiin, hmm… Kuva: Minä
P4240102_opt
Näkymä huoneen ikkunasta Tengbochessa. Ei hullumpaa, että voi katsella Mount Everestiä (vasemmalla oleva ”nyppylä”) sängyn reunalla istuen… Kuva: Minä

Ja muuten kasvisruokaa kannattaa sitten syödä siellä vuorilla. Kuulin yhtenä aamuna, millaiselta kuulostaa, jos on syönyt lihaa. Ja sanotaanko, että en olisi halunnut olla sen lihaa syöneen kuuloinen… Ripuli oli pientä siihen verrattuna ;-)

Jeps, tämmöistä tällä kertaa :) Epätoivoisesti toivottaa aurinkoisempaa kesää ja lomaa kaikille!