Rautaisella tiellä

Viime kerralla sain lopultakin sen Kevon stoorin kerrottua, mutta tästä ”parhaasta lomasta evö” on silti vielä jotain kertomatta… Nimittäin muutama päivä lapissa temuamisen jälkeen lähdin suosikkimaahani tekemään suosikkitekemistäni (tiesin jo ennen lähtöä, että siitä suosikkitekemisestä tulee suosikkitekemistäni). Tämä suosikkien yhtälö vaikutti varmasti juuri tämän loman sijoittumisessa lomien kaikkien aikojen top first -listalla ensimmäiseksi. Kieltämättä Nepalin reissu edellisellä lomalla oli sekin aika kova kilpailija, mutta kotiin palaamisen jälkeinen sitkeä flunssa vaikutti tässä kisassa sen suoritukseen heikentävästi.

Viime keväänä satuin huomaamaan Mandala Travelin nettisivuilla, jälleen kerran, surffatessani, että kappas vain, Mandalalla on myös via ferrata -vaellus Dolomiiteilla Italiassa. Ja sattuipas olemaan vielä sellaiseen aikaan, että minulla oli lomaa. Via ferratalle oli tarkoitus lähteä kaveriporukalla jo pari vuotta aiemmin, mutta yhtäkkiä reissun ajankohta ei sitten sopinutkaan kellekään. Ja mielessä oli siitä lähtien ollut, että kyllä vielä jonain päivänä sinne on päästävä… Heti Nepalissa tärähtämisen jälkeen päätin, että ”jonain päivänä” on 29.8.2015. Silloin lähdin Mandalan ryhmän mukana Dolomiiteille.

P8300013_opt
Unelma Dolomiiteista alkoi nyt toteutua. Kuva on ensimmäisen päivän vaellukselta kohti Cinque Torria.

Valmistautuminen via ferrata -vaellukselle oli melko kevyt verrattuna Nepalin reissuun. Muutenkin koko kesä meni enimmäkseen miettiessä Kevon reitin vaelluksen varusteita, koska se oli joka tapauksessa ensimmäinen ”oikea” vaellukseni. Ehkäpä kuitenkin Nepalin ja Kevon varusteiden pakkaamisen yhteisvaikutuksesta olin Italiaan lähtiessä pakannut suurin piirtein kaiken tarvittavan käsimatkatavaroihin. Ja kun sitten puolen ryhmän matkalaukut, mukaan lukien omani, olivat jääneet jonnekin matkan varrelle Helsingin ja Venetsian välillä, minulta ei puuttunut muuta kuin hammasharja ja aurinkorasva. Hämmästyttävää muuten, että kuinka paljon päiväreppuun voi mahtua tavaraa silloin, kun siellä ei ole ylävuoristomonoja. Eli ne monot päätin sitten matkanjohtajan suositukseen perustuen jättää kotiin tällä kertaa.

Kaikilla ei ollut yhtä onnellinen tilanne varusteiden suhteen, joten Cortinan kaupat tuli kierrettyä moneen kertaan. Altistuin shoppailulle siinä määrin, että jouduin ostamaan hammasharjan ja aurinkorasvan lisäksi fleecen ja untuvatakin. Jostain syystä kaupat olivat pullollaan talvisia varusteita, ja olin havaitsevinani pientä epätoivoa kanssa matkustajieni varusteiden etsimispuuhissa. Koitin itsekin etsiä shortseja, jotka olisivat edistäneet vaellusmukavuutta, mutta en löytänyt… Kyllähän niillä vaellushousuilla kuitenkin pärjäsi, vaikka lämmin oli.

P8300011_opt
Ensimmäisen päivän vaelluksen lähtöviivalla oli muitakin.

Hommahan meni siis niin, että lähdettiin heti seuraavana päivänä Cortinaan saapumisen jälkeen vuoristoon, ja olimme siellä eri majoissa pari yötä ennen palaamista takaisin Cortinaan. Se tarkoitti myös sitä, että jos ja kun matkalaukut eivät tulleet aamuun mennessä, ilman niiden sisällyksiä piti pärjätä ne pari päivää. Itselläni ei tosiaan ollut juuri muuta ongelmaa kuin että aika lämmin tuli, ja vaihtovaatteet olisivat olleet mukavat. Toisaalta majat olivat aika hyvin varusteltuja, ja pääsi suihkuun ja pyykitkin pestiin. Suorastaan luxusta siis.

P8300025_opt
Lähtöportilla oli tämmöinen varoitus. Olen kyllä vähän opiskellut italiaa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että tämä tarkoitti jotain muuta kuin mitä ensiksi tuli mieleen.

Taisi olla sunnuntaipäivä, kun pinkaistiin vaellukselle. Jotenkin olin koko reissun ihan kuutamolla siitä, että minkä nimisessä paikassa oikein ollaan… Paitsi Cinque Torrin tiesin etukäteen ja tunnistin välittömästi. Noh. Täytyy kyllä myöntää, että kyseiset kiven murkulat ovat aika tunnistettavan näköisiä, että ehkä siinä tunnistuksessa ei tarvittu kovin suurta visuaalista erikoistaitoa. Epäilen kuitenkin, että saatan arvailla muiden kohteiden nimiä väärin eli jos jotakuta matkan tarkempi reitti kiinnostaa, voi katsoa tuolta. Joskin meillä ohjelmaan tuli hiukan jotain muutoksia, mutta periaatteessa varmaan noin se meni.

P8300022_opt
Matkanjohtajamme Tommi odottelee reitin portilla, että lauma järjestyy parijonoon. Kesti ehkä hetken, että kaikki lauman jäsenet saivat ennen lähtöä otettua tarpeelliset selfiet jokaisesta mahdollisesta kulmasta :D
P8300057_opt
Cinque Torrin murkulat. Sinne aion jotenkin ja joskus vielä mennä kiipeilemään. ”Jotenkin” -kone on varmaankin gondolihissi (jollei teleporttia vieläkään ole keksitty). Toiset näkivät huipuilla myös moottorikelkkoja, mutta epäilen vahvasti, että kyseessä oli moottorikelkan muotoinen teltta.

Vaellusjuttujen jälkeen päästiin asiaan. Nimittäin kiipeämään via ferrataa. Minun tarvitsi vuokrata vain via ferrata -setti (systeemi, jossa on kaksi ”lehmänhäntää” ja sulkurengasta), koska omat valjaat ja kypärä olivat tosiaan mukana. En muista, paljonko vuokra oli, mutta halvempi kuitenkin kuin kaikkien varusteiden vuokra. Huomaan nyt, että olen edelleen huono muistiinpanojen tekijä, vaikka koitin kovasti murtaa tätä uskomusta. Sieltä puuttuu kaikki oleellinen tieto. Paitsi se, että majataloista saa muuten crocsit lainaan leirikengiksi, eli niitä ei siis tarvitse olla mukana.

Olisi voinut kuvitella, että kiipeilytaustasta olisi ollut jotain hyötyä via ferratan kiipeämisessä. Mutta luultavasti ei ollut. Koitin lähteä kiipeämään niin kuin kalliokiipeillessä, mutta eihän se niin voinut toimia millään. Kalliokiipeillessä on ehkä vähän toisenlaiset kengät kuin vaelluskengät ja hanskojakaan ei ole. Yleensä ei ole myöskään vaijereita tai tikkaita. Lisäksi kalliokiipeillessä ei kiskota varmistusvermeistä, tai öh, koitetaan ainakin olla kiskomatta niistä… No kunhan pääsin yli tästä ajatuksesta, etten saisi kiskoa vaijerista, niin kiipeily alkoi tuntua huomattavasti helpommalta. Ja kun lopetin yritykset tunkea kenkien kärkiä liian pieniin kivenkoloihin ja ihan vaan kävelin seinämää ylös, niin sitten opin kiipeämään.

P8310082_opt
Kaikki ovat kohta kiivenneet ensimmäisen via ferratansa. Päivin kypärä pilkottaa sieltä. Paikallisoppaamme Alberto suunnittelee siinä jo seuraavia seikkailuita…
P8310097_opt
Matkanjohtaja on pakotettu kielekkeelle poseeraamaan.
P8310108_opt
Jesss! Minä ensinnäkin olen selvinnyt jollekin huipulle (olikohan se nyt Averau?) ja toisekseen olen samassa kuvassa Cinque Torrin kanssa :) Arja otti tämän loistavan kuvan!
P8310110_opt
Ja kas ihme juttu. Jos on kiivennyt jonnekin, sieltä pitää tulla myös alas. Aluksi tuntui ajatuksena hieman hankalalle, mutta lopulta pystyin jättämään ne maisemat sinne.
P9010138_opt
Kuljettiin pitkin vanhoja Itävallan ja Italian rajoja. Jossain vaiheessa mentiin myös kallioon louhittujen tunneleiden eli ”gallerioiden” läpi, missä oli tarpeen olla otsalamppu, jos halusi nähdä eteensä. Eivät olleet muuten sitten ihan mitään kovin lyhkäisiä tunneleita.
P9010139_opt
Siinä meidän oppaamme, paikallisopas Alberto vasemmalla ja matkanjohtaja Tommi oikealla, viitoittavat tietä.

Parin päivän kierroksen jälkeen palattiin hotellille Cortinaan, jonne matkalaukutkin lopulta keskiviikkona illan suussa saapuivat. Olin jo tottunut pienempään tavaramäärään, että voi sitä kaaoksen määrää, kun setvi niitä kamppeita siinä sitten… Keskiviikkona Cortinassa oli mahdollisuus lähteä vaativammalle via ferratalle tai pitää lepopäivän. Ja todellakaan en pystynyt mitään lepopäiviä pitämään.

Sää oli muuttumassa kinkkiseksi viikon puolivälissä, mutta onneksi ehdittiin keskiviikkona ennen sadetta kiipeämään yksi lyhyempi, oikein kiva, reitti. Sää ei ollut ainoastaan sateen vuoksi kinkkistä, vaan oli luvattu myös ukkosta. Kukaan ei jostain syystä halunnut olla korkealla vuorella kiinni rautavaijerissa ukkoskuuron sattuessa kohdalle. Paikallisoppaamme Albertokaan ei halunnut sitä, ja viikon viimeinen via ferrata siirtyi torstailta perjantai-aamuksi juuri tästä syystä. Tämä tosin oli loistava esimerkki siitä, kuinka joskus huono onni voi seuraavana päivänä osoittautua todelliseksi hyvän onnen potkuksi. En varmaan tähän päivään mennessä ole upeampia maisemia nähnyt kuin silloin perjantai-aamun auringon noustessa Dolomiittien vuorten takaa.

P9020179_opt
”Lepopäivän” vaativampaa via ferrata -murkulaa saatiin ihastella sacher-kakun äärellä urheilusuorituksen jälkeen. Meno oli ehkä hitusen tiukempaa tällä reitillä (siis ennen sitä sacher-kakkuvaihetta), koska piti ehtiä alas ennen kuin pilvet valtaavat paikan. Ja sieltähän ne olivat jo tulollaan…


P9020181_opt
Lepopäivä-via ferratalle päästiin Alberton keltaisella jeepillä (vai pitiköhän sen olla oranssi?). Tämä kyyti veti vertoja via ferratan jännitykselle :D Sulloutumisennätyksiä tehtiin myös…
P9030194_opt
Torstain vaelluksella oli suorastaan aavemaisen utuista…
P9030201_opt
Ryhmämme usvan keskellä…
P9030219_opt
Viimeinen vuoristomaja, jossa yövyttiin, Dreizinnenhütte. Tai A. Locatelli tai S. Innerkofler? Että miksiköhän en muista näitä paikkojen nimiä? Koska niitä on niin monta?
P9030226_opt
Dreizinnenhütte oli vähän vaatimattomampi varustukseltaan kuin muut majat, joissa olimme. Koko ryhmä oli nyt tässä samassa huoneessa, ja vähän nuo sängyt kyllä natisivat… Mutta yllättävän hyvin silti nukahdin ja myös heräsin, kun kuuden maissa aamulla oli lähtö viimeiselle via ferratalle.
P9040234_opt
Aamulla ensimmäisten auringon kajastusten valossa lähdettiin kohti reissun viimeistä via ferrataa ja huippua.
P9040241_opt
Auringon nousu oli aivan huikea…
P9040251_opt
Viimeiseltä huipulta näkyi lumihuippuja!

Viimeiseltä huikealta via ferratalta palattiin takaisin Cortinaan. Reissu oli valitettavasti vain viikon mittainen ja se tarkoitti sitä, että sitten seuraavana päivänä alkoi kotimatka. Vielä kerettiin ennen lennon lähtöä kuitenkin käydä kurkkaamassa, miltä Venetsia näytti.

P9050299_opt
Ukkoskuuro sattui Venetsian kierrokselle.

Kiitos tästä mahtavasta kokemuksesta matkaseuralle Sailalle, Mirvalle, Arjalle, Päiville, Ollille, Hennalle ja Tuulalle, sekä tietysti oppaillemme Tommille ja Albertolle :)

Kiitokset myös Mandala Travelille, joka mahdollisti jälleen tämänkin unelman toteuttamisen :)

Mihin tieni viekään seuraavalla kerralla… Epäilen, että jonnekin melko kuumoittavaan paikkaan, jossa on myrkyllisiä tuhatjalkaisia. Let’s see ;-)

P9010140_opt

Kuvat: Kaikki omia otoksia, lukuunottamatta yhtä Arjan ottamaa

Artikkelikuva: Tre Cime di Lavaredo (kolme huippua Lavaredossa), ihan itse otin silloin aamutuimaan viimeisen via ferratan lähtötasanteelta ja kerrankin aika hyvä kuva :)