Viimoiset metrit Kenestuvalle ja Norjan kautta kotiin

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Niin myös Kevon vaellus, ja ehkä koitan saada tämän kyseiseen aiheeseen liittyvän blogisetinkin siltä osin päätökseen. Huomasin heti kuvia vilkaistuani, että onpa siinä varsin kunnianhimoinen tavoite. Kylläpä meillä oli huikea reissu, ei voi muuta sanoa. Ja kuvia ainakin tsiljoona.

Onneksi kaikkea kivaa voi kuitenkin tulla uudestaan. Siksi päätin pari viikkoa sitten, että  lähden keväällä Nepaliin yrittämään taas, että josko minusta sittenkin tulisi vuorikiipeilijä. Island Peak (6189 m) odottelee siellä. Täällä odotteli myös Malminkartanon huippu ja ne kivat portaat. Ei vaan odota enää, koska parit juoksutreenit jo tehty. Ekat treenit peilijää-portailla ilman Icebugeja, ja toiset ilman peilijäätä Icebugeilla. Miten mulla ne varusteet on jotenkin aina vinksallaan… No semmoinen tutkimus tuli tehtyä, että aika veikeetä on kävellä Icebugeilla ilman lunta ja jäätä. Pysyy todella hyvin pystyssä.

Sitten koitan aloittaa tämän viimeisen jutun elokuisesta Kevon reitin vaelluksesta. Viimeksi polskuteltiin tunturilammessa ilta-auringon paisteessa, ja nyt vaellusta oli siis pari viimeistä päivää jäljellä. Lopun olisi voinut varmasti taapertaa yhdessäkin päivässä, jos siis liikkeelle lähtisi oikeasti aamulla eikä aamupäivällä (tai öh, melkein keskipäivällä…). Meillä oli kuitenkin vasta seuraavaksi päiväksi varaus Kenestuvalta, niin yksi yö voitiin siten olla vielä siellä missä huvitti. Tämän päivän matkan kilometrimäärä ei avaudu muistiinpanoistani, mutta sinä päivänä oltiin joka tapauksessa enemmän tai vähemmän liikkeellä n. klo 11-19. Ja viimeiseksi päiväksi jäi enää vain 6 km:n pätkä Kenestuvalle.

Loppureitillä olikin varmaan vaihtelevin maasto koko reitillä. Tunturilta järven rannalle, kallioilla keikkumista, kivikasoissa räpimistä, kahlausta, portaita, havumetsää, suota. Sillä pätkällä alkoi myös valjeta, miksi reittiä oli kuvattu erittäin vaativaksi. Kiiteltiin onneamme, ettei satanut, koska silloin liukkaisssa kivikoissa kulkeminen painavan rinkan kanssa olisi ollut aika hazardia puuhaa… Nytkin sai katsoa tarkkaan, miten jalkansa asetteli. Mutta jep, koska niitä kuvia on tsiljoona, niin mennääs niiden kanssa tämä reitti loppuun.

P8210327_opt
Viimeinen vilkaisu tunturilammelle ja eteenpäin kävivät vaeltajien askeleet. Kuva: Minä
P8210331_opt
Melko kivikkoinen oli polku välillä… Kuva: Minä
P8210334_opt
Portaita taisi olla täällä lopussa kaikkein eniten. Kuva: Minä
P8210353_opt
Jotkut portaat olivat aika jyrkkiä… Hetken jo ehti miettiä, että onneksi mennään tätä reittiä juuri tähän suuntaan ja näitä portaita alas, mutta se ilo oli lyhytaikaista. Että kiivettiin niitä sitten myös ylöspäin. Kuva: Minä
P8210358_opt
Jälleen löytyi kiva lounaspaikka. Kuva: Minä
P8210372_opt
Jossain kohtaa kivikko oli via ferratamainen. Tästä kiivettiin siis ylös. Kuva: Minä
P8210375_opt
Vielä reitillä oli yksi ylityskin. Kuva: Minä
P8210386_opt
Maisema muuttui tuntureilta tultua yllättäen havumetsäksi. Kuva: Minä
P8210398_opt
Ja upeita maisemia jälleen… Niitä ei ole kovin paljon ollutkaan tällä reitillä ;-) Tämä näköalatasanne oli ihan crocsi-kävelymatkan päässä yöpymispaikasta. Kuva: Minä
P8210408_opt
Ja viimeinen leiripaikka Kevon reitillä. Haikeus… Kuva: Minä
P8220419_opt
Reitin lopussa kuljettiin suolla. Kuva: Minä
P8220427_opt
Niinhän se sitten on, että ei se määränpää ole tärkein, vaan matka. Voi haikeutta, kun ”Kevon reitti” -kyltin nuoli osoittaa taaksepäin… Siinä se sit oli. Kuva: Minä
P8220435_opt
Määränpäässä saatiin kyllä nokipannukahvit lohdukkeeksi, kun meidän tiimimme ”autoasiainavustaja” Marko odotteli siellä. Kuva: Minä
P8220438_opt
Kenestuvalta oltiin vuokrattu kämppä täksi yöksi, ja saunassakin päästiin käymään. Kuva: Minä
P8220448_opt
Sen verran kuitenkin tuli ahtaan paikan kammo Kenes-kämpässä, että illallispöytä oli edelleen pihalla. Kuva: Minä

Kevon reitin tallaamisen jälkeen meillä oli vielä yksi päivä aikaa tehdä jotain, joten päätettiin tehdä road trip Norjan puolelle. Ajettiin Utsjoelle, rajaa pitkin Nuorgamiin, sieltä Norjaan ja kohti jäämerta, Ifjordin kautta, Lakselvissä pizzalla, sitten Karigasniemelle, ja myöhään illalla telttapaikan etsiminen jostain hyttyspuskasta. Eli löytyi Lapista sitten myös se paikka, jossa oli hyttysiä. Argh. Norjan maisemat näyttivät kuitenkin siltä, että sinne täytyy palata vielä uudestaan, ja mieluusti vois katsella maisemia muualtakin kuin maantien varresta. Let’s see what future brings… Seuraavaksi kuitenkin muutamia palasia tältä ajoreissulta, ja todellakin vain muutama palanen, koska kuvat eivät anna oikeutta oikeille maisemille… Ne täytyy nähdä itse.

P8230465_opt
Löydettiin aivan huikea lounaspaikka! Winde katsoo väärään kameraan. Kuva: Minä
P8230478_opt
Saara fiilistelee… Kuva: Minä
P8230475_opt
Mää otan selfieitä. Kerrankin muuten aika onnistunut selfie. Siis siinä mielessä, että kuvassa näkyy jotain muutakin kuin mun polla. Kuva: No minä?
P8230476_opt
Joku täällä lounaspaikalla sitten näkyi tekevän sitä lounastakin… Toni The Pääkokki. Kuva: Minä
P8230548_opt
Vahingossa löydettiin tämmöinen kanjoni. Silfar Canyon. Ja siellä kuvassa on muuten myös Mr.”Pelkää korkeita paikkoja” Toni ;-) Kuva: Minä
IMG_0237-PANO_opt
Norjan maisemat, wouuuu… Kuva: Toni T.
P8230566_opt
Niin että wautsi näitä maisemia… Tästä taidettiin sitten lähteä ajamaan takaisin Suomeen. Kuva: Minä
P8240586_opt
Siinä ollaankin jo hyttyspuskayön jälkeen menossa kotia kohti. Autokorjaamot jätettiin tällä kertaa väliin. Siinä hurruutellessa huomasin välillä, että joku lepuutti leukaansa mun olkapäällä :) Ainakin yksi vaeltaja oli nyt jo väsähtänyt…  Kuva: Minä

Siinäpä sitten olivat lapin seikkailut tältä erää. Kiitokset kaikille lukijoilleni kärsivällisyydestä :)

Tämä blogisti toivottaa nyt Kaikille Erittäinkin Hyvää Joulua ja Seikkailullista Uutta Vuotta 2016!

P8240583_opt
Käytiin katsomassa joulupukkia matkalla. Tai no… En mä oikeesti uskaltanu, mut melkein, oven takana olin jo. Kuva: Minä

Artikkelikuva: Minä