Team ”Kevo 2015”

Hei Ihmiset! Nyttemmin siirryn tarinoineni Nepalista Suomeen, ja Norjaankin pikkuisen. Tarinan aiheena on Kevon reitin vaellus Karigasniemen ja Utsjoen välimaastossa. Vauhdikas reissu on nyt ohi ja fyysinen ulottuvuuteni palasi Etelä-Suomeen toissapäivänä. Pääkoppakin palailee hiljalleen… Mitenkäs tämä reissu oikein saikaan alkunsa?

Olen haaveillut iät ja ajat vaelluksesta lapissa, mutta kaverin puutteessa toteutus on jäänyt väliin. Ja ehkä kokemuksen puutekin on vaikuttanut asiaan. Olin jo toukokuussa buukannut elo-syyskuun lomalle Mandalalta Italian via ferrata -reissun, mutta ennen sitä lomakalenterissa oli liian tyhjä pätkä. Bongasin muistaakseni kesäkuussa kiipeilykaverini Saaran päivityksen facebookissa, että minneköhän sitä lähtisi: karhunkierros, kevo vai joku muu (en muista enää koko listaa…). Ja kappas vain, osui lomat yhteen ja minut puhuttiin karhunkierroksen sijaan Kevolle. Eli käytännössä Saara ilmoitti puhuvansa minut Lappiin ja minä vastasin, että ok.

Kevo kartta
Autolla Suomen halki… Huh. Kuva: Google Maps

Heti kun olin guuglettanut tuon kyseisen vaelluspaikan sijainnin, tunsin jo takapuolen puutumista. Automatka n. 1300 km. Huhhhuuuh. Myöhemmin tuli vastaan sitten semmoisiakin juttuja, kuten ”erittäin vaativa”, ”ei sovellu aloittelijalle ensimmäiseksi lapin vaellusreitiksi”, ”ai, mä oon ollu siellä kans. Ei oo helppo reitti.” ja ”Kevon reitillä on paljon portaita”.  Silloin käväisi mielessä, että jopas tuli taas hyvä pohjaliemi tällekin sopalle. Tuumailin sitten, että ei voi olla enempää portaita ja vähemmän happea kuin Nepalissa. Ja en enää kehdannut jättää hommaa sikseen… Onneksi en, koska tästä tuli taatusti yksi ikimuistoisimmista reissuista!

P8170053_opt
It’s not about the destination..? Well… Sometimes it might be. A little bit.

Reissulle lähti mukaan itseni lisäksi myös toinen pahaa aavistamaton jäsen, valkoinen paimenkoira Winde. Kuulopuheiden mukaan Windelle ei oltu varsinaisesti kerrottu, miten kauan täytyy olla autossa, minne se on lähdössä ja että pitää kantaa rinkkaa. Luulen peräti, että ainoa asia, mikä sille kerrottiin, oli ”nyt autoon”.

Winden jälkeen tiimimme sai vahvistusta vielä yhdellä varsinaisella jäsenellä. Varusteinventaarion ja päivittämisen tiimoilta tulin kysyneeksi ylimääräistä kompassia suunnistajakaverilta, ja sitten kävi niin, että kompassin lisäksi matkaan lähti koko suunnistaja, eli Toni. Nyt kun miettii, niin ei ollenkaan huono tiimi ottaen huomioon oman jokseenkin olemattoman navigointikykyni. Mukana reittisuunnittelija, suunnistaja ja paimenkoira. Tämmöisen tiimin tarvitsisin myös lentokentälle.

Otetaanpas sitten vielä tiimimme esittelykierros:

Saara. Kävelevän tietosanakirjan lisäksi matkaemäntä, reittiorganisaattori, ruokavastaava, herkkuannostelija, saabin omistaja, autokorjaamoiden kartoittaja, majoitussuunnittelija ja koiran huoltojoukot.

P8220447_opt
Saara ja viikon pesemättä olleet hiukset Kenestuvan portailla.

Winde. Vartija, paimentaja, herätyskello, touho, vetojuhta ylä- ja alamäessä, talutushihnan pusikoiden ympäri -kiertäjä, teltan lämmittäjä.

P8160004_opt
Winde alkumatkasta valmiina uusiin seikkailuihin. Vielä ei olla kerrottu automatkan pituudesta eikä rinkasta.

Toni. Suunnistaja, keittiömestari ”martti”, Copperfield, marjanpoimija, king size bed -omistaja ja puhallustreenien vetäjä, kauhan kantaja, water supply.

P8170041_opt
Toni ”The Taikuri Copperfield” taikomassa king size bedia säilytyspussiin.

Minä. Vaikka kaikki tehtävät olivatkin oikeastaan jo varattuja, sain minäkin lopulta tehtävän: maskotti. En ihan tiennyt, mitä maskotin toimenkuva sisältää, mutta sujui se sitten kuulemma ihan hyvin. Myöhemmin sain myös ”neiti aika” -tehtävän, koska totuttelin pitämään jättiläismäistä sykemittarin rannekelloa. Tosin kuulutukseni ”departure time 3 minutes” ei saanut kovinkaan suurta säpinää aikaiseksi, ja lähdöt olivat lähes aina delayed. Nopein lähtö oli vaelluksen jo loputtua viimeisenä teltta-aamuna taukopaikalla Angelin lähellä, mutta se oli hyttysten ansiota eikä minun. Ja no. Välillä kuulin tosiaan myös sanayhdistelmän ”varokaa, blogisti”, jonka ymmärsin jossain vaiheessa ja jollain tapaa liittyvän itseeni.

P8190126_opt
Ensimmäisessä yöpymispaikassa vilkaisin lähtiessä peiliin huussin kulmalla ja totesin, että vaellukseen kuuluva nuuskamuikkuuntuminen on alkanut.

Ivalon ja Inarin välissä saimme tiimiimme vielä väliaikaisen, mutta tuiki tärkeän jäsenen. Tämä jäsen hinasi Saabin Ivaloon korjaamolle, kun konepellin alta löytyi irrallinen katkennut osa. Logistista apua saimme häneltä myös myöhemmin, kun Tonia piti siirtää hakemaan autoa. Kiitos Marko!

P8170049_opt
Auton korjaantumista odotellessa tutustuimme Markon opastuksella erilaiseen trangiaan… Kätevää. Ainakin, jos sattuu olemaan iso halko ja moottorisaha takataskussa.
P8160027_opt
Saara esittelee auton konepellin alta löytynyttä irrallista osaa. Totesimme, että sen kuuluisi olla rinkula. Moottori kuumenee, jos se ei ole.
P8170042_opt
Onneksi kiipeilijöillä on monesti kiipeilyköysi mukana. Tai ainakin Saaralla oli. Köydestä pätkäistiin pala auton hinausta varten. Taustalla Toni korjaa toimivaa takaluukun lukkoa. Tässä kohtaa huomautan, että allekirjoittanut vain käveli ympyrää ja katseli ihmeissään, että mitä täällä tapahtuu.
P8160028_opt
Ensimmäinen telttaleiripaikka Ivalon ja Inarin välissä, koska auto hajosi. Tänä iltana oli tarkoitus olla jo Sulaojalla reitin alkupäässä. Mutta ei siis oltu.

Jep, tässäpä oli Kevon alkustooria ja jatkotarinaa tuleepi syyskuussa jahka olen palauttanut fyysisen ja henkisen itseni Italian reissulta, jonka startti onkin jo ylihuomenna. Jos siis en hukkaa itseäni lentokentälle. Onneksi minulla on nyt se kompassi.

P8160037_opt
Varuiksi otettu maisemakuva levähdyspaikalta auton mäsähdettyä. Onneksi tämä ei sittenkään jäänyt ainoaksi.

Kaikki kuvat Guugle mapsin karttaa lukuunottamatta omia näppäilyjä, tekniikkana pokkari Olympus Tough TG-3, kelvollinen pokkari, joskin zoomia vois olla pidemmällekin.